Loukkauksia ja laiminlyöntejä

 Mummi on vahva luonne. Kaksijakoinen. Päällisin puolin nöyrä ja epävarma, mutta sisimmässään järkkymätön. Hän on juuri leskeytynyt ja herkillä, ymmärrän sen. Veran juhlapäivänä Mummi olisi halunnut koko ajan puhua Vaarin kuolemasta ja viime hetkistä sairaalassa.  Minulla ei ollut aikaa eikä halua kuunnella, ei edellisenä iltana kaikkien juhlavalmistelujen keskellä, eikä varsinkaan konfirmaatiopäivänä. Silloin oli muitakin vieraita, yritin puhella kaikkien kanssa ja emännöidä. Yritin ennen muuta keskittyä Veraan ja hänen juhlaansa. Huomasin, että Mummi oli vihainen. Hän olisi halunnut enemmän huomiota, olla keskipisteenä ja  myötätunnon kohteena. 

Ensi viikolla menemme Laurin vanhalle kotipaikkakunnalle laskemaan Vaarin tuhkat. Sitten saan todennäköisesti maksaa laiminlyönneistäni. Mummilla on ollut aikaa pyöritellä mielessään kokemiaan loukkauksia, ja syyllistämisen vyöryä ei voi paeta.

Minä pelkään ja inhoan konflikteja, siksi annan Mummille helposti periksi. Tasoittelen tietä ja yritän löytää sen pienimmän riesan tien. Monissa tilanteissa vuosien varrella olen vain niellyt omat tunteeni, mielipahani ja mielipiteeni, koska koen, että minun on turha tuoda niitä esiin. Mummin päätä ei kuitenkaan saa kääntymään. Tämä on siinä mielessä väärä strategia, että aidon vuorovaikutuksen puuttuessa suhteemme on jäänyt etäiseksi. Vaietut asiat ovat toisaalta jääneet jäytämään, ja huomaan omien tunteideni Mummia kohtaan olevan ristiriitaiset: rakkautta ja vihaa, myötätuntoa ja ylenkatsetta sekaisin.

Pitäisi oppia antamaan hänellekin oma tilansa, mutta ei enempää.