Hippityttö 42

Kaipaan muutosta. Uutta elämää. Kesällä lähetin yhden työhakemuksen. Nyt syksyn mittaan olen huomannut seurailevani alan avoimia työpaikkoja. Alan. Haluaisinko oikeasti jonkun ihan uuden alan, jotain ihan muuta? Pidän työstäni, siitä oikeasta työstä. Mutta kun ura ja työrooli kehittyvät, saan tehdä itse työtä vähemmän ja vähemmän. Minun pitäisi erkaantua yhä enemmän käytännön työstä tiimien vetämiseen ja delegoida. Myydä. Verkostoitua. Johtaa. Keskustelin asiasta kollegan kanssa. Kun sanoin, etten edes oikein pidä johtamisesta, hän vastasi vähän yllättyneenä: "Mutta sinähän olet siinä hyvä." Lopulta sehän on vain toimimista erilaisten ihmisten kanssa. Joku haluaa suunnitella itse ja tehdä itsenäisesti ja mahdollisuuden tarvittaessa kysyä tukea tai uskonvahvistusta. Joku toinen taas kaipaa selkeitä raameja ja yksityiskohtaisia ohjeita siitä, kuka, mitä ja milloin tekee mitäkin. Itse kun kuulun ensimmäiseen ihmisryhmään, niin huomaan, että minun on vaikea johtaa

Lauri jäi kiinni instagram-pornosta. Olen sitä ikäluokkaa, jonka verkkokalvoille porno ei nuoruudessa hyökännyt joka päivä. Siihen ei ollut pakko ottaa kantaa, toisin kuin nykyisin. Sain kasvaa seksiin omaan tahtiin ilman valmiita mielikuvia tai ennakko-paineita. Ainut kosketus aiheeseen oli ojan pohjalta löytynyt lehdenriekale, jota menimme isolla porukalla katsomaan ehkä kahdentoista ikäisenä. Silloin en tajunnut niistä kuvista mitään – hajanaisia jäseniä, karvoja, rumia värejä ja epämääräinen ällötyksen tunne. Teininä sitten harrastin Anais Niniä, Henry Milleriä ja luin Emmanuellen. Sanoin poikaystävälleni Terolle, että olisi kiva katsoa pornoa. Hän tunsi minut liiankin hyvin – romanttisuuteni ja tietyn puhtoisuuteni – ja sanoi: ”et sä siitä tykkäis, ei se oo sellaista kun kuvittelet.”  Historia osoitti, ettei todella ollutkaan. Laurin kanssa meillä oli parisuhdekriisi pornon takia seitsemän tai kahdeksan vuotta sitten. Silloin Googlen arvaava syöttö alkoi tehdä min