Siirry pääsisältöön

Parisuhde ja porno

Lauri jäi kiinni instagram-pornosta.

Olen sitä ikäluokkaa, jonka verkkokalvoille porno ei nuoruudessa hyökännyt joka päivä. Siihen ei ollut pakko ottaa kantaa, toisin kuin nykyisin. Sain kasvaa seksiin omaan tahtiin ilman valmiita mielikuvia tai ennakko-paineita. Ainut kosketus aiheeseen oli ojan pohjalta löytynyt lehdenriekale, jota menimme isolla porukalla katsomaan ehkä kahdentoista ikäisenä. Silloin en tajunnut niistä kuvista mitään – hajanaisia jäseniä, karvoja, rumia värejä ja epämääräinen ällötyksen tunne. Teininä sitten harrastin Anais Niniä, Henry Milleriä ja luin Emmanuellen. Sanoin poikaystävälleni Terolle, että olisi kiva katsoa pornoa. Hän tunsi minut liiankin hyvin – romanttisuuteni ja tietyn puhtoisuuteni – ja sanoi: ”et sä siitä tykkäis, ei se oo sellaista kun kuvittelet.”  Historia osoitti, ettei todella ollutkaan.

Laurin kanssa meillä oli parisuhdekriisi pornon takia seitsemän tai kahdeksan vuotta sitten. Silloin Googlen arvaava syöttö alkoi tehdä minulle yllättäviä ehdotuksia. Kirjoitin a – google ehdotti ”adult videos”. Kirjoitin b - Google ehdotti ”bi sex” ja niin edelleen. Silloin tämä sinisilmäinen romantikko putosi niin kovaa ja korkealta kuin pudota voi.

Olen vanhempi. Olen jo hylännyt harhakuvitelmani. Kaikki ei ole mustaa ja valkoista. En enää vedä yhtäläisyysmerkkiä pettämisen ja pornon katsomisen välille. Ymmärrän, että jokaisella on oma, yksityinen seksuaalisuutensa ja fantasioita, joita ei yksi ihminen voi tyydyttää. Ehkä ei varsinkaan yksi ihminen pitkässä parisuhteessa. Pystyn tajuamaan pornon katsomisen satunnaisesti mielihyvän, fantasioiden, nopean tyydytyksen takia. Eikä minusta siinä edes ole mitään vikaakaan, jos se tehdään diskreetisti ja yksityisesti.

Ihmetystäni ja mielipahaani suurentaa, että mieheni on omalla nimellään julkisesti tykännyt näistä kuvista. Ne näkyvät omalla seinälläni, kolmetoistavuotiaan tyttäremme seinällä, kahdeksantoistavuotiaan kummilapsen seinällä. En ole mustavalkoinen, mutta jos ihmisellä on kaikki hyvin – avioliitossa, työssä, omassa sydämessä – niin mikä tarve voi olla selata sitä kuvastoa joka päivä, monta kertaa päivässä?

Tunnenko minä sen miehen? Olenko ikinä tuntenutkaan?


Kommentit