Viime viestejä

Löysin netistä Ollin viimeiseksi jääneen postauksen, joka viittasi epäsuorasti kuolemaan. Jäin ahdistuneena miettimään, että tekikö hän itselleen jotain. Ei ole oikein ketään keneltä kysyäkään. En enää tuntenut häntä, saati hänen perhettään tai ystäviään.

Suruni on ollut koko ajan ajatusteni taustalla näinä viime päivinä. Kävin juoksemassa lauantaina. Tienvarret kukkivat väriloistossa: loistavankeltaisia leinikkejä, violetteja orvokkeja, koiranputkia valkoisena kuohuna. Syreenit tuoksuivat huumaavasti. Neitoperhosia ja sitruunaperhosia lehahteli tien yli. Ja jossain käki kukkui, kukkui kukkumistaan. Koko luonto oli niin elossa, niin raivokkaan täynnä elämää. Minun silmissäni kirvelivät yhtäkkiä kyyneleet - miten voi olla totta, että hän ei näe tätä kesän kauneutta, miten hän voi olla kuollut?

Perhe on lomaillut jo viikon mummolassa. Olen tehnyt taas pitkiä työpäiviä ja käynyt työmatkoilla. Yritän keksiä tekemistä pitkälle yöhön. Mutta yöllä en pääse ajatuksiltani pakoon. Öisin itken. Itken Ollia, menetettyjä mahdollisuuksia, itseäni, nuoruuttani. Sitä, että kaikesta olisi voinut päästä yli - kaikesta olisi voinut toipua ja päästä jaloilleen. Toivo olisi palannut uudestaan, niin kuin kesäkin alkaa alusta joka vuosi. Miksi valita kuolema ja sen hirvittävän kylmä, kivinen lopullisuus?